Pitkän päivän päätteeksi tehdyn museokierroksen päätähdeksi on heti alkuun nousta itse talo. Ihastelen ikkunasyvennyksiä, takkoja ja sieviä penkkejä, mieli karkaa pohtimaan, mitä tässä rakennuksessa on ollut ennen ja millaista täällä silloin on ollut. Kotiin tullessani saan täältä selville, että ensimmäisessä kerroksessa kyse on Sinebrychoffin panimon entisistä toimistotiloista ja palvelusväen asunnoista. Toiseen kerrokseen, jossa sijaitsivat Sinebrychoffien edustus- ja asuintilat, en tällä kertaa kurkista. Toiste sitten!
Vaan ovatpa paikalla ne venäläiset mestaritkin. Seurani on suuri Shishkinin ystävä, eikä suotta. Shishkinin luonto näyttää elävältä, melkein postikortilta tai valokuvalta, mutta kuitenkin juuri sopivasti maalaukselta. Pysähdymme Shishkinin eteen pidemmäksi aikaa, mieleen kohoavat jostain kauempaa ne alakoulun oppitunnit, joille kerättiin askarreltavaa ja koristeita lähimetsästä. En väitä, että olisin erityisen suuri askartelija itse, mutta muistot yllättävät: Shishkinin yksityiskohtien käsinkosketeltavuus nivoutuu yhteen sen kanssa, mitä muistan maalauksiin tallentuneen luonnon tutkiskelusta ja poiminnoista itse.
Sitten on Repin. Esimerkiksi Repin, kenties ainoa, jonka olisin osannut nimetä ennalta ennen näyttelyä. Erityisesti ihastun Repinin luonnoksiin: pieniin palasiin, joista myöhemmin oli tuleva iso, merkittävä kokonaisuus. Tavallaan huvittaa, luonnoksetkin näyttävät tikku-ukkotasoisen piirtäjän silmiin jo aivan valmiilta töiltä. Toisaalta valtaosista niistä olen ainakin kuvasta nähnyt sen, mitä niistä lopulta tuli, ja onhan luonnoksiakin eriasteisia ja erilaisia.
Erityisesti mieleen jää Jelizaveta Zvantsevan muotokuva (1889), tosin hiukan erikoisesta syystä: teoksen kuvauksessa on sitaatti tulisesta rakkauskirjeestä, mutta laatta ei kerro, kuka siinä puhuu kenelle ja koska. Tämä häiritsevä seikka saa katsomaan maalausta tarkemmin: erityisesti kiinnitän huomiota mallin hienoiseen hymyyn ja siihen, miten hän pitää käsiään sylissään. Saan tietää, että hän on maalari itsekin - kenties silmistä heijastuu reaktioita Repinin työskentelyyn. Minä tiedän, miksi sinä teit noin.
Likeellä muotokuvia on ikkunasyvennys, jossa on sohva ja tuoleja istuttavaksi ja pienellä pöydällä taidekirjojen selailukappaleita. Kun toisesta salista kuuluu sopivasti meren kohinaa, voi helposti kuvitella palanneensa edellisen vuosisadan alkupuolelle. Ikkunasta avautuva puistomaisema tukee mielikuvaa kaikin puolin, mitä nyt näkökentän laitamille piirtyvä työmaakontin tapainen ei ehkä olisi ollut herrasväki Sinebrychoffin aikaan siinä missä nyt.
Kierros päättyy liian pian, meriaiheisia maalauksia sen viimeisessä salissa olisin katsonut kauemminkin. Alkuillasta keskittymiskyky ei ole ollut enää terävimmillään, mutta ainakin olen nauttinut teosten lisäksi miljööstä enemmän kuin ehkä olisin aivan virkuimmillani huomannut. Venäläisiin mestareihinhan ehtii paneutua vielä pari viikkoa, ja museokortti takaa, että voin palata niin monesti kuin tahdon.
Sinebrychoffin taidemuseo
Bulevardi 40, Helsinki
Venäläiset mestarit 11.2. - 8.5.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti