Ajan henki on sellainen, että blogi olisi suotavaa olla, näin olen ymmärtänyt. Olen kokeillut kirjabloggaamista, ei ollut minun juttuni - unohdin sen kun vastaan tuli kirja, josta en jaksanut kirjoittaa kaikelle kansalle. Työnsin postattavaa äkäisenä sivuun, kun kirja ei huvittanut ja olisin halunnut kertoa teatterista. Asetin itselleni rajoja, ja sitten kapinoin. Itseäni vastaan. Hyvä minä!
Bloginhan kannattaisi ehdottomasti olla käyttäjänsä näköinen. Tämä on nyt minun näköiseni, luulisin. Jos teen ihan mitä huvittaa, tämä voi onnistuakin. Olen usein halunnut pitää blogia, mutta ankarin kriitikkoni, se peilistä näkyvä, on ollut eri mieltä. Ei tuollaisia tekstejä, ethän sinä ota kuvia, kuka tuollaista lukee. Jos kysyisin omaa mielipidettäni nyt, olisin taas riidoissa, mutta olen päättänyt, etten kysy.
Kun kerran kirjat eivät yksinään saaneet liekkiä syttymään, nyt tarjottimella on kulttuurin koko kirjo, aivan niin rajattomana kuin kulloinkin sen miellän. Kirjoitan siitä, mitä näen ja koen, ja siitä, minkälaisia ajatuksia kulloinenkin kohtaaminen on herättänyt. En ole ajatellut sensuroida enkä omaksua aukottomia mielipiteitä muualta - omistani eriävistä olen sen sijaan varsin kiinnostunut. Yritän olla kirjoittamatta sellaista, minkä takana en voi seistä.
Sitten on vielä luotaantyöntävin bloggariominaisuuteni: haluan kokeilla, miltä näyttää ja tuntuu sellainen blogi, joka rauhoittuu tekstiin eikä sisällä loputtomia määriä kuvaa ja videota (vaikka joskus toki niitäkin on). Riittääkö teksti nykypäivän somelukijalle? Olen sanaihmisiä, ja jos syvemmälle mennään, verbi-ihmisiä. Keksin mielelläni verbejä lennosta ja käytän sellaisia, joita edellisen kerran on käyttänyt joku edellisen vuosisadan alun pöytälaatikkorunoilija. Verbeillä ei sinällään voi perustella kuvattomuutta, mutta niillä saa kyllä luoduksi mitä erilaisimpia kuvia, jos hyvin käy.
Kulttuuriharrastukseni laatua en oikein osaa rajata. Olen hyvinkasvatettu italianopiskelija, pidän siis kauniista kirjoista ja espressokahvista. Käsikirjoitustutkimuksesta minua ei ollenkaan kannata päästää puhumaan, ja jos kanssani eksyy juttusille viimeisimmistä lukukokemuksista, saa varautua siihen, että olen sisällön lisäksi huomioinut painojäljen, paperin laadun, fontin, kustantajan, kirjoitusvirheet ja painoksen. Kääntäjää en unohda koskaan!
Luen hirvittävästi, ja musiikkia kuuntelen koko ajan. En ole koskaan oikein mieltänyt itseäni kieli-ihmiseksi, mutta totuus on, että olen opiskellut ja opiskelen vieraista kielistä ruotsia, englantia, italiaa ja ranskaa. Lisäksi olen hypähdellyt vaikka missä, ja erinäisiä opintoja on kertynyt myös espanjasta, virosta, islannista, tanskasta ja venäjästä. Saksaa ja latinaa en osaa, ja se riipii sydäntäni.
Käyn teatterissa ja minulla on museokortti. Elokuvat ovat nautittava asia, ja oopperaan jos satun, en poistuisi sieltä ollenkaan, ellei olisi pakko. Ravintolatkin ovat mukavia, ruokahan on kulttuuria jos mikä, ja raitiovaunulla ajaminen äärimmäistä lystiä. Jaan kymmenkaupalla saippuakuplapulloja ympäriinsä jos sille päälle satun.
Kerään Tove Janssonin tuotantoa, siis kirjoja. Toistaiseksi kokoelmani ei ulotu sarjakuviin, mutta se saattaa sattua joskus tulevaisuudessa. Kokoelma on kielirajaton, ja sisältää myös Tovesta ja tuotannostaan kirjoitettuja tietoteoksia. Kokoelma löytyy luettelona välilehdeltä!
Blogin nimi on eittämättä tylsä. Vaihdan sen, jos keksin paremman, tai jos tulee ylipäätään sellainen olo. Nimi ei blogia varmasti pahenna, eikä tuo nyt väärin ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti